OPI TUNTEMAAN: Peilit vai ei?

Tarvitseeko kouluratsastaja peilit

Hyvä ratsastus on tunnetta hevoseen. Tuntemaan voit oppia tuntemalla, et katsomalla. Tarvitseeko oikean tunteen löytämiseen silti myös kuvan peilistä?

Olen ratsastanut nyt kahdeksan ja puoli vuotta kokonaan ilman peilejä maneesissa tai kentällä. Muuttaessani Ruotsiin minulla oli hevoset ensin tallilla, jossa ei ollut lainkaan peilejä. Olin ennen Ruotsiin muuttoani Suomessa tottunut ratsastamaan ainakin jollain asteella myös käyttäen peilejä ja koinkin peilien puuttumisen alkuun isoksi miinukseksi. Ajan kuluessa kuitenkin totuin ratsastamaan ilman peilejä. Tuohon aikaan en ollut vielä löytänyt Ruotsissa valmentajaa, jonka kanssa voisin viikoittain valmentautua ja välillä tulikin hieman epävarma tunne ratsastaessa, jolloin olisi tehnyt mieli katsoa tilannetta peilistä.

Ostimme mieheni kanssa Enegården-tilan syksyllä 2015. Tilalla tehtiin ensin iso remontti tallirakennukseen ja rakennettiin ulkokenttä, jotta voisin ratsastaa valmennushevoset kotona. Kenttää suunnitellessani en vielä tiennyt tuleeko meillä olemaan maneesia. Aika saisi sitten näyttää olisiko siihen taloudellisesti mahdollisuutta ja olisiko sille riittävän iso tarve. Skånessa on kuitenkin melko leudot talvet. Otinkin selvää ulkokentälle tarkotetuista peileistä ja mietin, että jotkut peilit olisivat kyllä hyvät kun ratsastan sen verran paljon myös yksin ilman valmentajaa. 

Kenttä ensimmäisenä vuonna

Ratsastaminen vuoden ympäri ulkokentällä milloin millaisessakin kelissä teki minusta ratsastajana paljon rempseämmän. En säikähtänyt itse enää jokaista pientä tuulenpuuskaa tai puskissa juoksevia koiria ja kissoja. Huomasin myös etteivät hevosetkaan olleet niin säikkyjä kun itse en ollut niin säikky. Maneesissa ratsastaminen on toki sateella mukavaa, mutta liika maneesissa ratsastaminen tekee mielestäni näin taaksepäin katsoessa ratsastajasta rajoittuneen. 

Välillä on tullut ratsastettua pellollakin 😀

Skånessa sataa ja tuulee paljon talvisin ja lopulta päädyin kuitenkin siihen, että maneesi olisi tarpeellinen, jotta voin ratsastaa hevoset huolella ja pystyn muun muassa näyttämään myyntihevosia asiakkaille talvellakin säästä riippumatta.

Keväällä 2019 Enegårdeniin rakennettiin maneesi. Jälleen kerran maneesia suunnitellessani mietin millaiset peilit maneesiimme mahdollisesti tulisi. Vai tulisiko peilejä lainkaan? Tässä vaiheessa olin ratsastanut jo kuusi vuotta ilman peilejä ja minun oli pakko myöntää itselleni, että mielestäni olin oppinut tänä aikana ratsastuksesta paljon enemmän kuin koskaan aiemmin. Ja siitä oli ollut hyötyä, koska valmennukseen tulevat hevoset eivät aina ole niitä tavallisia kilttejä hevosia, vaan aika usein herkkiä ja hieman erikoisia hevosia, joiden kanssa ratsastajan tarkka tunne ja tasapainoinen istunta ovat hyvin tärkeitä. Toisaalta olin aina unelmissani nähnyt oman hienon maneesin, jossa on koko lyhyt sivu peiliä. Onhan niin kaikilla muillakin hienoilla kouluratsastustalleilla. Pohdin, että peileille saattaisi olla tarvetta esimerkiksi tilanteessa kun opetan nuorelle hevoselle laukanvaihtoja. Näkisin peilistä ovatko vaihdot puhtaita vai ei ja voisin kiittää hevosta heti oikeasta suorituksesta tai vastaavasti tehdä vaihdon uudestaan mikäli se ei onnistunut. 

Olin maneesin rakennustöiden ajan Saksassa hevosten kanssa ja valmentauduin Jenny Erikssonin kanssa. Kerroin hänelle pohtivani sitä, haluanko lainkaan peilejä maneesiini. Sanoin, että pelkään menettäväni sen tarkan tunteen hevosiin, jonka olin viime vuosina oppinut, jos alan ratsastamaan taas peilien kanssa. Yksi ajatus oli, että voisin ratsastaa peilien kanssa joka toinen viikko ja joka toiseksi viikoksi peittää ne verholla. Jäin miettimään asiaa ja ajattelin, että aika näyttää varmasti.

Nyt kaksi ja puoli vuotta maneesimme valmistumisesta meillä ei edelleenkään ole peilejä. En usko, että meille tulee peilejä. 

Valmentaja on ratsastajan peili

Talvella 2014 olin ollut Saksassa pari kuukautta valmentautumassa Conrad Schumacherin luona. Schumacher on tänä päivänä jo melko iäkäs mies, jolla on äärimmäisen rauhallinen ja pedantti valmennustyyli. Hän opettaa ratsastajaa, ei hevosta. Hän opettaa ratsastajaa nimenomaan tuntemaan ja voin sanoa, että hänen luonaan opin ensimmäistä kertaa miltä tuntuu kun hevonen on peräänannossa, oikealla tavalla koottu ja tasapainossa. Iso kiitos siitä herra Conrad Schumacherille! Hän teki ison muutoksen perusratsastukseeni ja kykyyni tuntea hevosta. Ja sen myötä ymmärsinkin, että kun puolipidäte on läpi ja hevonen on oikealla tavalla koottu ei vaikeampienkaan liikkeiden opettaminen hevoselle tunnu enää lainkaan vaikealta. Oikeastaan vain menet ja teet ja huomaat, että asiat onnistuvat kuin itsestään ilman sen suurempaa ajattelua! Schumacher valmensi minua aikaisin joka aamu, kun maneesissa oli rauhallista. Valmennustunnilla tehtiin äärimmäisen tarkkoja harjoituksia, joissa keskittyminen ei saanut herpaantua hetkeksikään. Kaikesta ylimääräisestä tekemisestä tai heilumisesta tuli kyllä kovaan ääneen heti noottia saksaksi ja sättiminen oli nimenomaan kohdistettu minulle, ei hevoselle. Kun joku asia onnistui tarkan työskentelyn päätteeksi hienosti, kehuin tietenkin heti nöyränä ratsastajana ensimmäiseksi hevostani ja silloin Schumacher saattoi huutaa, että ”mitä sinä sitä hevosta nyt vain kiität! Sinähän sen teit!”. Eli kyllä hyvä ratsastaja saa kiittää myös itseään😉

 

Hyvä valmentaja toimii ratsastajan peilinä niin, ettei ratsastajan tarvitse katkaista keskittymistään vilkaistakseen peiliin. Hyvä valmentaja on intensiivisesti mukana ratsastajan työskentelyssä. Tällä en tarkoita sitä, että valmentajan pitäisi jatkuvasti sanoa jotain ratsastajalle vaan sitä, että valmentaja seuraa valmennettavaa intensiivisesti ja on näin myös ”tilanteen tasalla”. Näin valmentaja voi antaa ratsastajalle yhtä lailla pieniä ohjeita oikealla hetkellä kuten ratsastajankin tulisi kyetä antamaan hevoselleen. Tästä johtuen en itse ikinä valmenna kahta oppilasta samalla valmennustunnilla. Koen, että voin opettaa ratsastajalle paremmin oikeanlaista ratsastamista ainoastaan mikäli voin keskittyä vain tähän yhteen ratsastajaan. 

Katsomalla voi oppia

Ratsastajalla täytyy tietenkin olla käsitys siitä, mitä ratsastuksessaan hakee. Mikä on hyvä ratsastajan istunta, mikä on optimaalinen tapa hevoselle liikkua ja miten eri liikkeet tulisi suorittaa oikeaoppisesti. Täytyy olla perehtynyt peruskirjallisuuteen ja ymmärtää teoria ja täytyy olla jotain kokemusta siitä, miltä asiat näyttävät livenä kun ne tekee oikein. 

Katsoessa hyvää ratsastusta voi luoda itselle mielikuvia siitä, miltä ratsastus tuntuu ja näitä mielikuvia voi siirtää sitten omaan ratsastukseen. Katsomalla voikin mielestäni oppia todella paljon. Kannattaa käydä katsomassa valmennuksia ja kilpailuja, joissa on mahdollista nähdä hyvää ratsastusta. Tai jos lähelläsi on hyvän ratsastajan valmennustalli niin aina kannattaa käyttää tunteja istuen maneesissa tai kentän laidalla katsomassa ratsastamista mikäli se käy valmentajalle. Kilpailuissa antoisinta on seisoa verryttelyalueen laidalla ja katsoa erilaisia tapoja ratsastaa. Vaikka kyseessä olisikin rautaisen tason ammattilaiset, ei kaikesta ratsastamisesta tarvitse tykätä. Omassa hiljaisuudessa kannattaa keskittyä katsomaan enemmän niitä, joiden ratsastus on laadukkainta.

Kun katsot, keskity katsomiseen ja kun ratsastat, keskity tuntemiseen.

Ratsastajan aivot ovat ratsastajan takapuolessa

Aina ei ole valmentajaa paikalla. Silloin ratsastajan on kyettävä tuntemaan yksin ja valmentajalta saadut opit tulevat erityisen tärkeiksi. Mitä kokemattomampi ratsastaja on, sitä parempi olisi, että valmentaja olisi paikalla mahdollisimman usein. Omaan tunteeseen kannattaa luottaa. Kun luotat omaan tunteeseen, pysyt rauhallisena, suunnitelmallisena ja selkeänä hevosellesi. Joskus saattaa toki käydä niin, että huomaa tunteneensa väärin, mutta siitä ei kannata lannistua, vaan kannattaa edelleen uskoa omaan tunteeseen, koska siten oma tunne voi myös kehittyä paremmaksi. Ratsastaja, joka ei luota omaan tunteeseen, on usein epävarma ja antaa sekavia merkkejä hevoselle yrittäessään liikaa ja ”vähän kaikkea”. Jos huomaat, että ratsastuksesi on juuri tässä mielessä hieman "kaoottista", sinun kannattaa ensi kädessä panostaa siihen, että pääset enemmän valmennukseen ja saat apua tuntea paremmin mitä teet. 

Kun katsot peiliin, aivot keskittyvät siihen mitä silmäsi näkevät, eivät siihen mitä takapuolesi tuntee. Tykkään itse tunteesta, että voin olla kuin kuplassa hevosen kanssa. Tuntea hevosen tarkkaan ja tuntea tarkkaan milloin annan minkäkin pienen merkin hevoselle. Ikäänkuin käydä jatkuvaa pientä keskustelua hevosen kanssa. Haluan ratsastaa niin pienillä avuilla kuin mahdollista ja se vaatii, että minulla on hevosen täysi fokus, mutta ennen kaikkea se vaatii että annan täyden keskittymiseni hevoselle. Vain silloin voin tuntea sekuntin tarkkuudella koska minun täytyy tehdä mitäkin ja silloin olen jatkuvasti ”tilanteen tasalla”, samassa hetkessä hevosen kanssa. 

Hyvä ratsastus vaatii ratsastajalta hyvää keskittymiskykyä ja tarkkuutta. Minullekin on moni valmentaja tokaissut, että ”älä mieti niin paljon vaan ratsasta”. Analysoida saa ja pitää, se ei ole kiellettyä. MUTTA, ratsastajan täytyy voida siirtää keskustietokone eli aivot päästä takapuoleen. Ajattele, analysoi, mutta tee se takapuolellasi! Jos katsot jatkuvasti peileihin ratsastaessasi, et ehdi analysoida sekä päässä että takapuolessa ennen kuin askeleet ovat menneet jo ajat sitten ohi. Helpompi on, kun pidät täyden fokuksen siitä mitä takapuoli sinulle kertoo ja toimit sen perusteella. Silloin se pienikin aikaviive jää ratsastuksestasi pois, joka tulee kun katsot peiliin ja mietit mitä sieltä näit. Kokeilepa tätä! Pystytkö ajattelemaan takapuolellasi? Saattaa kuullostaa huvittavalta, mutta saattaa antaa Ahaa-elämyksen 😉